Moor's Maiden
Virtuaalihevonen
Lempinimi | Meiju | Rotu, sukupuoli | Connemara, tamma |
Syntynyt | 12.07.2014 Suomi | Säkäkorkeus | 142 cm |
Rekisterinumero | VH14-035-0117 | Omistaja | Alexandra VRL-12884 |
Painotuslaji(t) | Yleispainotus | Kasvattaja | Alexandra VRL-12884 |
Ikääntyminen 3-vuotias 30.12.2014 4-vuotias 30.04.2015 5-vuotias 30.05.2015 6-vuotias 30.06.2015 |
7-vuotias 30.09.2015 8-vuotias 09.01.2016 9-vuotias 01.03.2016 |
Koulutustaso Kouluratsastus: Helppo B Esteratsastus: re 100 cm |
Kuva © VRL-12884
► Kuvaus ◄
Meiju on hyvin utelias, pirteä ja vauhdikas ponineiti. Pikkuprinsessa valloitti tallilaisten sydämet jo varsana, ja vartuttuaan se on vakiinnuttanut asemansa yhtenä tallin hyväluonteisimmista asukkaista. Hoitaessa tamma on melko puuhakas, mutta asettuu pyydettäessä nätisti aloilleen. Taluttaessa poni kulkee mukavasti; ei laiskottele, muttei myöskään yritä rynniä, vaan vaikuttaa kulkevan ihan mielellään samaa vauhtia ihmisen kanssa.
Vaikkei Meiju olekaan tavallisesti ollenkaan säikky, yksi peikko sen elämässä kuitenkin on, nimittäin kuljettaminen. Tamma ei tahtoisi millään mennä autoon, ja lastaustilanne onkin usein melkoista taistelua. Toisen ponin avulla kuljetus sujuu huomattavasti helpommin ja Meiju useimmiten kävelee kaverin perässä autoonkin pienen epäröinnin jälkeen. Muutoinkin kyseessä on melko seurallinen tapaus. Kun Meijulla ratsastetaan kentällä ja aidan ohi talutetaan tallikaveria, tamman keskittyminen saattaa hetkeksi herpaantua ja mielenkiinto suuntautua ohikulkevaan kaveriin.
Kun connemaranponi saadaan keskittymään työhönsä, siltä voi odottaa hyvää suoritusta. Tamma on ratsastaessa reipas, mutta hieman touhottava tapaus. Koulukiemurat vaativat alkuun paljon harjoittelua, mutta nykyään Meiju on todella hyvä ratsastaa myös kouluradalla. Esteistä Meiju tuntuu pitävän erityisen paljon: jo nuorena irtohypytyksessä tamma heitteli takajalkojaan ilmaan riemusta ja spurttaili iloisesti kohti estettä. Myös satula selässään poni osaa hypätä hyvällä tyylillä, joskin tahtoo välillä olla lähestymisvaiheessa hieman liian innokas. Tamman askellajit ovat hyvin matkaavoittavia ja etenkin laukka on kaunista katseltavaa.
► Sukutiedot ◄
i. Celtic Warrior | ii. Celtic King (evm) | iii. Celtic Time (evm) |
iie. Queen Mary (evm) | ||
ie. Hill's Elizabeth (evm) | iei. Prince of the Hill (evm) | |
iee. Lady Margareth (evm) | ||
e. Dream White | ei. White Christmas (evm) | eii. Snowman (evm) |
eie. White Dress (evm) | ||
ee. Pretty Dream (evm) | eei. Daydreams (evm) | |
eee. Bridget (evm) |
Sukuselvitys
Isä Celtic Warrior on osoittautunut hyvin monipuoliseksi kilpaponiksi. Irlantilaissyntyisellä kimolla on kisattu Aurinkoisesta käsin sekä koulu-, este- että kenttäratsastuksessa. Ori omaa hyvät liikkeet ja se on erittäin innokas hyppääjä. Luonteeltaan "Sepe" on melko kiltti, vaikka orimaisia piirteitäkin löytyy.
II: Celtic King on kimo, isokokoinen irlantilaisori. Sillä on kilpailtu kotimaassaan menestyksekkäästi kenttäratsastuksessa. Celtic Kingiä on käytetty melko paljon jalostukseen, ja monet sen jälkeläisistä on nähty kilparadoilla, etenkin kenttä- ja estepuolella. II-palkinnolla kantakirjattu ori omaa rohkean ja hieman itsepäisenkin luonteen, jota se vaikuttaa periyttävän myös jälkeläisilleen.
IE: Hill's Elizabeth on 145-senttinen ruunikonkimo tamma. Se on ollut lähinnä jalostuskäytössä kotimaassaan Irlannissa, sillä nuorena sattunut loukkaantuminen esti täysipainoisen kilpauran. Tamma omaa kauniit liikkeet ja tuntuu periyttäneen niitä myös varsoilleen. Luonteeltaan se on hyvin kiltti ja palvelee ihmistä mielellään.
III: Celtic Time oli 148-senttinen mustankimo. Ori kilpaili poikansa tapaan kenttäkilpailuissa varsin mukavalla menestyksellä. Celtic Time ehti jättää lukuisia jälkeläisiä, joista moni on tullut tutuksi Irlantilaisille kenttäkilpailufaneille. Muutamia oriin jälkeläisistä on käytetty myös jalostukseen. Monet jälkeläiset - kuten ori itsekin - tunnetaan määrätietoisesta ja kipakasta luonteestaan.
IIE: Queen Mary on kimo, 144-senttinen irlantilaistamma. Poni syntyi suureen siittolaan, josta se myytiin kisaponiksi nuorelle esteratsastajalle. Tamma ei kuitenkaan osoittanut suurta innostusta esteille, joten se löysi lopulta kodin erään connemarakasvattajan luota. Laiskan, mutta ystävällisen luonteen omaava neiti on osoittautunut hyväksi siitostammaksi: se on varsonut lähes joka vuosi ja jättänyt hienorakenteisia, näyttelyissäkin palkittuja varsoja.
IEI: Prince of the Hill on mustankimo englantilaisori. Ori myytiin nuorena irlantilaiselle ponikasvattajalle, joka käytti sitä jonkin verran jalostukseen. Oriin jälkeläiset päätyivät lähinnä harrastekäyttöön, vaikka Prince of the Hill itse osoittikin lahjakkuutta kouluradoilla kilpaillen vaativassa B:ssä hyvällä menestyksellä.
IEE: Lady Margareth oli ruunikonkimo, 144 cm korkea tamma. Se varttui Irlannin nummilla suuressa ponilaumassa ja on toiminut ainoastaan siitostammana. Kultaisen luonteen omaava tamma ehti jättää kuusi jälkeläistä, jotka ovat osoittaneet perineensä paitsi emänsä luonteen, myös hyvät, matkaavoittavat askellajit.
Emä Dream White ostettiin Aurinkoiseen hieman kypsemmällä iällä. Tamma oli varsonut kasvattajansa luona kerran ja toiminut ratsastuskoulun tuntiponina. Kiltillä ja hyvärakenteisella hallakolla on kisattu kouluratsastuksessa helppoa B:tä.
EI: White Christmas on kimo, 146 cm korkea ori. Sillä on kilpailtu aluetasolla kouluratsastuksessa, minkä lisäksi herrasmiehen luonteen omaava ori on ollut jalostuskäytössä.
EE: Pretty Dream oli hallakko 140-senttinen tamma. Kiltti ja rauhallinen poni ostettiin nuorena ratsastuskoululle tuntiponiksi. Tamma oli ratsastajien suosikki, ja vanhemmalla iällä se siirtyikin erään ratsastajansa perheen omistukseen. Pretty Dream ehti varsoa uudessa kodissaan vain yhden varsan - Dream Whiten.
EII: Snowman oli kimo, Ruotissa syntynyt ori. Se kilpaili nuorempana kouluratsastuksessa, mutta Suomeen saavuttuaan ori oli ainoastaan jalostuskäytössä. 144-senttinen poni jätti yhteensä 15 jälkeläistä, joista kolme on Ruotsissa syntyneitä.
EIE: White Dress oli ruunikonkimo, hienoluonteinen tamma. Peräti 148 cm korkea connemara kantakirjattiin I-palkinnolla ja se menestyi näyttelyissä erityisen hyvin.
EEI: Daydreams oli ruunivoikko, 147-senttinen ori. Sillä kilpailtiin jonkin verran aluetasolla sekä koulu- että estepuolella.
EEE: Bridget tuotiin Suomeen Irlannista kaksivuotiaana. Tamma oli sittemmin harrasteratsuna ja varsoi sen omistaneelle Peltosen perheelle kaikkiaan neljä varsaa.
► Kilpailukalenteri ◄
KRJ: 28 sijoitusta, ERJ 3 sijoitusta. | |||
09.06.2016 | Mörkövaara | KRJ / He A | 1/40 |
02.06.2016 | Mörkövaara | KRJ / He B | 3/40 |
20.05.2016 | Kevolehto | KRJ / He B | 3/30 |
19.05.2016 | Kevolehto | KRJ / He B | 2/30 |
15.05.2016 | Kevolehto | KRJ / He B | 5/30 |
09.05.2016 | Heljävirta | ERJ / Re 100 | 5/35 |
08.05.2016 | Kuuralehto | KRJ / He B | 1/54 |
05.05.2016 | Kevolehto | KRJ / He B | 2/30 |
04.05.2016 | Heljävirta | ERJ / Re 100 | 3/35 |
01.05.2016 | Heljävirta | ERJ / Re 100 | 1/35 |
30.04.2016 | Kevolehto | KRJ / He B | 3/30 |
24.11.2015 | Jadessa Warmbloods | KRJ / He B | 8/90 |
15.08.2015 | Holmberg | KRJ / He B | 5/40 |
07.08.2015 | Holmberg | KRJ / He B | 4/40 |
03.08.2015 | Holmberg | KRJ / He B | 2/40 |
09.07.2015 | Juksula | KRJ / He B | 2/60 |
07.07.2015 | Juksula | KRJ / He B | 2/60 |
03.07.2015 | Juksula | KRJ / He B | 1/60 |
01.07.2015 | Delmenhorst | KRJ / He B | 5/40 |
28.06.2015 | Fiktio | KRJ / He B | 5/40 |
26.06.2015 | Holmberg | KRJ / He C | 2/38 |
26.06.2015 | Juksula | KRJ / He B | 2/60 |
26.06.2015 | Delmenhorst | KRJ / He B | 5/40 |
24.06.2015 | Fiktio | KRJ / He B | 5/40 |
24.06.2015 | Juksula | KRJ / He B | 7/60 |
22.06.2015 | Aurinkoinen | KRJ / He B | 2/40 |
17.06.2015 | Holmberg | KRJ / He C | 1/38 |
15.06.2015 | Fiktio | KRJ / He B | 2/40 |
14.06.2015 | Fiktio | KRJ / He B | 6/40 |
06.06.2015 | Holmberg | KRJ / He C | 6/38 |
01.06.2015 | Holmberg | KRJ / He C | 3/38 |
► Päiväkirja ◄
Ei merkintöjä. |
Tämä on VIRTUAALITALLI
This is a sim-game stable